Muu maa mustikkako?

Ajan puutteen vuoksi olen ollut surkea yhteydenpitäjä Suomeen. Sen vuoksi blogi onkin hyvä väylä kuulumisien kertomisiin. Viime aikoina on tullut paljon sähköposteja tutuilta, mutta en ole lainkaan ehtinyt vastata. Eräs sähköpostin aihe meidän perheen "poikkeavasta ei-perussuomalaisuudesta" herätti mielenkiintoisia ajatuksia. Uskon, että kuka tahansa ulkomailla enemmän tai vähemmän asunut tai asuva on kokenut joskus ulkopuolisuutta vallitsevasta kulttuurista.

Ensinnäkin kansainvälinen avioliitto mullistaa omaa ja toisen maailmaa. Miten sisäistää toisen kulttuuri, mistä kumpuaa toisen niin erilaiset näkökulmat tavalliseen arkeen? Kestää oman aikansa ennen kuin arki löytää omat raiteensa. Mutta ajan kuluessa sitten onkin jo muodostunut oma yhteinen entistä rikkaampi perhekulttuuri kuin hieno suodatettu aromikas kahvi, jonka nimi on "meidän parhaat".

Toisaalta, olipa sitä missä tahansa maailmankolkassa, aina on kaipuu joko sinne tai tänne. Onneksi koti on kuitenkin siellä missä sydän on, eli siellä missä ydinperhe. Siitä huolimatta voi tuntea olonsa joskus syrjäytyneeksi, jos kodin ulkopuolinen kulttuuri on poikkeava omasta perhekulttuurista. Näin on ollut meillä välillä niin Suomessa kuin Chilessäkin. Tietysti on paljon omastakin asenteesta kiinni, miten suhtautuu kulttuurin eri piirteisiin. En halua enkä pystykään katsomaan maailmaa vain suomalaisesta näkökulmasta. Mutta kokonaan chileläinen ajattelutapa vasta vieras olisikin minulle.

En olisi Suomessa asuessani varmaan koskaan uskonut, että oppisin ottamaan lapsiperheen arjen niin rennosti kuin täällä Chilessä. Suomessa oli aina stressi päällä ja kaiken piti toistua samanlaisena päivästä toiseen, vierailuajat oli rytmitetty päiväunien mukaan ja voi sitä oman pään sisäistä kaaosta, jos joku ei mennytkään nappin. Nyt voin jo hymyillä menneille vuosille. Nykyään meillä on parhaimmillaan kymmenen lasta takapihalla leikkimässä, jos kaikki naapurit tulevat samaan aikaan kylään ja kyllä se välipala voi sitten siirtyä vaikka tunnilla.

On mielenkiintoista nähdä, miten vallitseva kulttuuri vaikuttaa omaan arkeen. Miten aluksi sitä kynsin hampain yritti pitää kiinni kaikista vanhoista rytmeistä ja tottumuksista. Vaan eipä se paljon auta, jos puisto aukeaa vasta klo 10.30 ja naapureiden lapset heräilevät vasta klo 11.00. Tai jos puisto onkin suljettu, koska aikaisemmin päivällä oli sadetta ja nyt siellä on märkää. Tai ei voi kävellä vaihtelun vuoksi toiseen puistoon, koska se on liian kaukana. Tai jos aamulla ei voi mennä ulos, koska on liian kylmä. Tai jos myöhemmin ei voi mennä puistoon, koska on liian kuuma. Tai ei voi juosta, koska voi kaatua tai ei voi leikkiä hiekalla, koska voi likaantua. Minulle nämä kaikki kuulostavat aivan turhilta tekosyiltä. Onhan se kuitenkin ihan ymmärrettävää kulttuurissa, jossa kukaan ei ole herännyt talvipakkasilla pari tuntia aikaisemmin ennen töihin lähtöä laittaakseen auton lämpenemään, puhdistaakseen muutaman sentin lumikerroksen auton katolta, rapatakseen jäätyneet auton ikkunat ja sitten vielä kolatakseen auraustraktorin jättämät lumikököt pihan edustalta saadakseen auton ulos pihalta. Tai aloittanut yksin 7-vuotiaana omin jaloin koulutaipaleen. Tai pyöräillyt yli 5 km kaatosateessa. Tai leikkinyt lapsena kuravellillä. Maassa maan tavalla - ainakin osittain. Oikeus on kuitenkin omiin mielipiteisiin, ja onneksi tarvittaessa ne voi jäädä sinne omaan pääkoppaan.

Kaiken keskellä olen oppinut vain pyörittämään päätäni vain omassa mielessäni. Tai ottanut vastaan kommentteja vain hymähtämällä. Ja ottamaan rennosti. Ja jakamaan puolisoni kanssa; huumoria meillä riittää kummankin kotimaan tavoista.

Toisaalta chileläiset ovat hurjan kiinnostuneita elämästä Suomessa tai Euroopassa yleensä. On suuri ihme, jos joku taitaa kaksi eri kieltä, useammasta puhumattakaan. Täällä ihaillaan vaaleita ihmisä käsittämättömän paljon, ihonväri on jatkuva puheenaihe ja ihmiset voidaan laittaa jopa paremmuusjärjestykseen hiusten, silmien ja ihonvärin perusteella. Mitä vaaleampi, sitä parempi. Joskus joku saattaa aivan oma-alotteisesti tulla vain puolustelemaan, että kyllä meidänkin suvussa oli se ja se vaaleahiuksinen kälyn kaima. Niin että kyllä se meidän sukukin on ihan hyvä. Siis joku tuntematon henkilö puistossa. Kai ajattelevat, että minä ajattelen heidän olevan vähemmän, vaikka en todellakaan näin ajattele. Tai ehkä se ei olekaan puolustelua, vaan pikemminkin positiivista esittelyä, että kyllä meiltäkin blondeja löytyy, olemme jo melkein sukua! Onhan minultakin tullut puiston lapset vilpittömästi kysymään, että olenko albiino tai sokaistunko heti, jos otan aurinkolasit pois silmiltä ulkona (minulla on siniset silmät).

Pidän suomalaisissa perinteissä siitä, että usein monille juhla- ja merkkipäiville on omat leivoksensa. Nautin leipomisesta (en niinkään jälkien siivoamisesta). Se jos mikä on hauska tapa jakaa lapsilleni suomalaista kulttuuria ulkomailla. Lapsille joku pieni leivos voi tehdä suuren eron päivään. Kun päivällä on vielä joku erityinen nimi, niin pian lapset sen jo muistavat, ja niin suomalaiset perinteet jatkuvat meidänkin perheessä vuodesta toiseen.

En koe olevani erityisen suomalainen, mutta en todellakaan myöskään chileläinen. Sanonta kuuluu, että oma maa mansikka, muu maa mustikka. Minun herkkuani ovat kuitenkin kuningatarpiirakka ja sekamehu. Elämä on vihdoin ja viimein asettunut omille raiteilleen täällä pitkään kestäneiden alkuponnistelujen ja kulttuurishokin jälkeen. Niin että paluumuuton ajatus tuntuu jo suorastaan vieraalta (mitä ihmettä!). Luulen, että siinä tulisi uudestaan kulttuurishokki. Ja miten sitä jaksaisi elää ilman jokapäiväistä aurinkoa?

Hyvää Kalevalan päivää laskiaispullia odotellessa!

Machuga osa 2

Hei!

Blogini alkutaipaleella kerroin seikkailustamme Machugassa (lue tästä) . Tämä tapahtui talvella. Nyt kesällä palasimme sinne uudestaan, kokemus oli mitä mahtavin ja aivan erilainen viime kertaan verrattuna. Kesäretkemme ovat suuntautuneet enimmäkseen rantakaupunkeihin (niistä lisää myöhemmin), joten vaihteen vuoksi päätimme tehdä jotain erilaista.

Machuga

Machuga on aivan pieni kylä, jossa sijaitsee vain pari kymmentä taloa sekä pieni ja piskuinen kirkko. Talvella ei näkynyt ainuttakaan kyläläistä, nyt muutama. He elättävät itsensä laamojen paimentamisella. Laamoista saadaan villaa ja myös lihaa. Talvella kylä oli hyytävän kylmä, nyt kesällä tarkeni jopa lyhythihaisessa. Heti, kun aurinko alkoi painumaan, lämpötila muuttui välittömästi koleaksi kylmän tuulen vuoksi.

 Tässäkin kylässä liehuu komeasti Chilen lippu. Olen huomannut, että chileläiset liputtavat mielellään. Karavaanarit ja telttailijatkin usein laittavat väliaikaisen asumuksensa koristeeksi lipun liehumaan.

Kirkko on rakennettu korkealle rinteeseen

Kylä sijaitsee 4000m meren pinnan yläpuolella. Tämä tarkoittaa, että happea on vähemmän. Sen huomasikin heti, koska päätä särki ja tavallinen kävelyvauhtikin sai nopeasti uupumaan. Kiipesimme joillekin kukkuloille, mutta se oli kovin raskasta puuhaa. Olisi pitänyt olla energiapitoisemmat eväät mukana (meillä oli tuoreita ja kuivattuja hedelmiä, välipalapatukoita ja keksejä). Minun alkoi tehdä mieli suklaata, toisten juustovoileipiä ja kaakaota.

Kuopuskin tutustumassa vuorikiipeilyyn.

Vehreää ja kaunista. Suurin osa kasveista -pehmeältä näyttävä ruohokin- on kuitenkin kovaa ja piikikästä. Kuin nuppineulan terään sormensa pistäisi!

Eläinsafarilla

 

Satuimme olemaan juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Luonto antoi nimittäin parastaan. Näimme paljon Chilen luonnon tyypillisiä eläimiä. Machugassa on pieni suolainen järvi ja suo, jotka talvella olivat osittain jäässä. Nyt järvellä näkyi monta lintulajia, upein oli mielestäni vaaleanpunainen flamingo.

  

Satuimmepa näkemään myös suuren strutsin sukulaisen, ñandun.

Useampia vikunjalaumojakin (vicuña esp.) osui reitillemme , mutta ovat kovin säikkyjä otuksia, eivätkä päästä ihmisiä lähelleen.

Laamoja ja alpakoita oli laiduntamassa siellä täällä, sekä omistettuina että luonnonvaraisina. Talvella näimme myös villiaaseja.

Chinchillakin vilahti hetken kalliolla (suuri oravaa muistuttava aavikkorotta), mutta siitä emme ehtineet saada kuvaa.

Lopussa kiitos seisoo

Retki oli hauska, joskin väsyttävä. Liikuntasuositukset varmaan täyttyivät, lapsilla oli kovasti ihmeteltävää, nähtävää ja tutkittavaa. Jännittävä päivä, korkeus ja auringon porotus tekivät tehtävänsä niin hyvin, että paluumatkalla saimme puolisoni kanssa nauttia täydellisestä rauhasta, koska kaikki lapset nukahtivat heti kotimatkan alkumetreillä!!! Sellaiset hetket ovatkin antoisia parisuhteelle, koska muuten talo on täynnä hulinaa päivästä toiseen. Arki ja puolison pitkät työpäivät uuvuttavat sen verran, että kun lapset ovat jo sängyssä, ruoan muruset harjattu lattialta ja pyykit ripustettu narulle, niin ei itse enää ajattele muuta kuin tyynyä ja peittoa.

Tulivuori taaempana.

Luonnon hehkua, kun valo ja muodot leikkivät, kunnes viimein aurinko painuu horisontin taa.

Kotimatka sujui sitten rattoisasti molemmille tuttuja lauluja laulaen ja auringonlaskuun saakka upeita maisemia ihaillen. Luksusta!

P.s. Jotain kummallista tein, että muut kuvat eivät ilmeisesti näy vanhoissa julkaisuissani. Kello on jo niin paljon, että en voi nyt enää selvittää mistä on kyse. Pahoitteluni, toivottavasti saan asian pian järjestykseen.

Keväästä syksyyn

Alkusyksyn terveiset täältä autiomaasta, lukijani!

Lomat on nyt lomittu ;). Se pari viikkoa venähtikin useammaksi kuukaudeksi, mutta kartalla olen yhä. Viimeksi oli kevät aluillaan, kun kirjoitin. Pääkaupungissa Santiagossa oli ihastuttavaa käydä keväällä. Chile kun on kovin kuiva maa, niin kaupungin vehreys ja kukkaloisto hurmasi varsinkin tällaisen autiomaan asukin.

Kesä on kulunut huimaa vauhtia. Nyt lämpöiset tuulet puhaltavat viimeisiään. Eipä silti, kesähepenissä sitä vieläkin kuljetaan, aamut vain ovat entistä viileämpiä. Kunpa ei nyt ihan heti muuttuisi jäätäviksi, koska silloin on niin iso kynnys päästä ylös lämpimien vällyjen alta. Sanoisin, että yksi epämiellyttävimmistä asioista Chilessä asumisesta on paleleminen talon sisällä talvella... Kahdella vanhimmalla lapsella alkaa jo viikon päästä koulu.

Tässä nyt tällainen alustus, että lomilta on jo palattu. Sunnuntain marjapiirakka on uunissa, joten sitä odotellessa oli muutama minuutti aikaa tulla tekemään tämä päivitys. Jatkossa tiedossa mielenkiintoisia kertomuksia, joten jää toki taas seuraamaan :)!

Rennoissa sunnuntaitunnelmissa,
Sariina