Arkilenkki

Minusta Chilessä arki on tylsempää ja työläämpää kuin Suomessa. Varsinkin kotiäitinä. Kotitöitä tuntuu olevan paljon enemmän. En tiedä mistä se johtuu, mutta ainakin tiskaamista riittää kuuden hengen taloudessa. Toki pyykkimääräkin on tässä vuosien varrella kasvanut.

Mitään äiti-lapsi-kerhoja ei ole. Joko äidit käyvät töissä ja "nanat" eli kotipaulaiset hoitavat lapsia. Tai sitten äiti on kotona ja hoitaa koulukuljetukset, siivoaa ja laittaa ruokaa. Toki tapaamisia voi itse järjestää, kuten olenkin järjestänyt. On vain harmi, että ei oikein ole mitään sosiaalisia tiloja suuremmalle porukalle. Mukavia ystäviä olen saanutkin. Minua vain ihmetyttää, kun minunkin naapurustossa on monta kotiäitiä, mutta he eivät ikinä ulkoile lastensa kanssa. Sen sijaan kotiapulaiset kävelyttävät taaperoita muutaman kierroksen korttelin ympäri. Elleivät sitten tule meidän takapihalle leikkimään.

Asioiden hoitaminen on niin kovin monimutkaista. Ja se juuri välillä oikein harmittaa! Uuden viikon aloitus tuntuu usein melkein kuin olisi maraton-jouksun lähtöviivalla. Nytkin olen juossut hakemassa kouluhakemuksia sieltä ja täältä. Kalenteri täyttyy koulujen pääsykoepäivämääristä. Samalla pitää etsiä sopivaa korjaajaa autolle.  Usein on myös niin, että internetistä ei juurikaan ole apua. Joko yheteystietoja ei ole tai sitten ovat vanhentuneita. Puhelimella jos yrittää jota kuta tavoittaa, niin harvoin siihen vastataan. Aina pitäisi käydä paikan päällä. Helpommin sanottu kuin tehty, varsinkin, jos joutuu kulkemaan pitkin kaupunkia neljä pientä ja vilkasta lasta mukanaan...

Rokotuksen saaminen lapselle kesti yli viikon. Yhdessä paikassa ei enää annettu rokotteita. Toisesta paikasta olivat loppuneet. Kolmannessa paikassa emme enää saa asioida, koska vakuutusyhtiömme vaihtui. Neljännessä paikassa neuvottiin ensin hankkimaan vakuutusyhtiöstä kuponki rokotetta varten. No, sitten vielä siellä vakuutusyhtiössä jonottamassa, kunnes vihdoin ja viimein tänään on rokotus saatu.

Liian usein tuntuu, että ei pääse lainkaan nauttimaan arjesta, kun joutuu juoksemaan niin turhilla asioilla. Mieluummin sitä sitten vaikka pesisi niitä lautasia...

Retkeilyä ja "kaputt" keskellä erämaata

Ayquina

Retkijalkaa taas pakotti pienen tauon jälkeen, suuntana Ayquina tällä kertaa. Pieni kylä reilun 70 km päässä Calamasta. Matka on jokseenkin huikaiseva, jos ei jännittäväkin, sillä juuri ennen kylää tie laskeutuu jyrkästi mutkitellen syvän rotkon pohjalle ja siitä taas ylös!

Kylä on aivan pieni. Aikaisemmilla käynneillämme ei asukkaita ole juuri edes ulkona näkynyt, mutta tällä kertaa oli varsinkin paljon poikia palloa pelaamassa toisten huitoessa kepeillään seikkailuleikeissään. Ayquina kuitenkin täyttyy juhlapyhinä, sillä silloin järjestetään uskonnollisia juhlia, joissa sekoittuvat kansanperinteet ja katoliset rituaalit. Juhliin kuuluu perinteisiä pukuja, tansseja ja messu.

Patikoimme kylän ulkopuolelle jokea seuraten. Joen törmä oli kuitenkin liian vetinen (vaikutti ainakin hedelmälliseltä viljelymaalta), joten kuljimme lähellä kallionseinämää. Upea näkymä joka puolella. Lisäksi kallion sisältä putoaa vettä kauniina vesiputouksena. Kyläläisille tämä on suuri etu, koska vesi on kanavoitu niin, että se kulkee viljelyksille. Vuosisatojen perinne yhä jatkuu, viljelmätilkut laskeutuvat porrasmaisina tasoina jokea kohti.

Porrasmaiset viljelmät. Oikealla kulkee joki. Rotkossa joen varrella vehreää, ylänkö kuiva ja vailla kasvillisuutta.

Kalliosta tulee vettä. Pari muutakin upeaa putousta. Minä vain en tabletin(ainut kuvauslaitteeni!!) kanssa oikein taipunut hyviin kuvausasentoihin, kun oli vielä vauva kantoliinassa. Mies lähti autolle hakemaan vaihtovaatetta pienokaiselle, joka liiallisessa uteliaisuudessaan kaatui putouksen alla olevaan lätäkköön. Lätäkkö oli kuitenkin harmittoman matala ja hiekkapohjainen.

Jylhiä maisemia.

Kylässä on muutama ruokatarvikekioski ja yksi "ravintola" (koti, jonka yläkerrassa tarjolla ruokaa satunnaisesti). Meillä kulkee aina eväät ja paljon vettä mukana. Ei voi odottaa, että paikallisista kylistä löytyy auki oleva kauppa saati sitten ruokailupaikka. Kuten ei tälläkään kertaa.

Runsaista eväistä olikin suurempi hyöty kuin luulimmekaan. Paluumatkalla automme sanoi nimittäin sopimuksensa irti eikä enää käynnistynyt uudelleen. Onneksi selvisimme edes rotkon toiselle puolelle!! Paikalla ei ollut edes kuuluvuutta. Siinä sitä sitten odoteltiin, nälkäisille ja väsyneille lapsille riitti voileipiä, hedelmää ja juotavaa. Ystävällinen perhe lava-autoineen kuitenkin pysähtyi meitä auttamaan. Hinausköysi katkesi matkalla muutamaan otteeseen, mutta pääsimme kuitenkin onnellisesti perille Calamaan.

Käteistä oli harmittavan vähän mukana kiitokseksi. Sattuipa olemaan kuitenkin nätisti pakattu Bostonkakku mukana. Olin juuri aamulla paistanut kaksi Bostonia, joista yksi puolikas hävisi sen sileän tien aamupalalla. Meidän
pakastin kun on rikki (sekin vielä!), niin päätin sitten jostain syystä pakata toisen kakuista matkalle "siltä varalta" kai. Ja se sopikin kivaksi kiitokseksi auttajillemme :)!

Loppu hyvin, kaikki hyvin!

Jonottamisesta

Viime viikkoni ovat saaneet ylimääräistä täytettä jonottamisesta. Jonottaminen Calamassa ei sinänsä ole mitään uutta, mutta viisumin uusiminen sai minut kuluttamaan jonossa useana eri päivänä yhteensä vajaat 10 tuntia.

Ulkomaanvirastossa jono ulottuu päivästä toiseen kadulle saakka. Kuten melkein missä tahansa virastossa. Ensimmäiset ovat saapuneet usein paikalle aamulla jo kuudelta, kun virasto aukeaa vasta klo 8.30.

Kaupasta kassajonon lisäksi löytyy leipäjono ja hedelmäjono. Leivät saa valita tuoreina suurista laareista omaan pussiin(joka on toki plussaa, tuoretta leipää!), jonka sitten yksi työntekijä punnitsee vaa'alla. Tämä on hidas menetelmä varsinkin ruuhka-aikana. Vastaavasti hedelmä- ja vihannesosastolla. Minä käynkin kaupassa vain aamulla välttääkseni ruuhkat.

Sitten on jono vakuutustoimistossa. Lapsi kun sairastuu, varataan aika lääkäriin. Kun lääkärin nimi ja aika on selvillä, lähdetäänkin vakuutustoimistoon jonottamaan. On ostettava kuponki, joka korvaa lääkärissä käynnin. No, onpa kätevää sitten lähteä vakuutustoimistoon jonottamaan sairaan/sairaiden lasten kanssa. Voi toki tehdä niin, että hakee korvausta jälkeen päin. Erona vain on, että ennen lääkäriä korvataan n. 75 % kuluista ja lääkärin jälkeen vain 25 %... On ollut puhetta jo kuukausien ajan, että järjestelmä siirtyy internettiin lähiaikoina, mutta se on aika leväperäinen määritelmä täällä. Sitä odotellessa.

Sairaalassa(ainakin julkisella puolella) on myös vierailijajono. Usein vierailuun on varattu tunti tai pari aikaa. Potilaiden omaiset odottavat jonossa vuoroaan, kun heidät päästetään yksitellen vartioidusta ovesta sisälle. Jokaisen henkilötiedot tarkistetaan.

Ja täällä kun ihmisillä tuntuu aikaa riittävän, niin voihan sitä jonottaa, että saa laskunsa maksetuksi. Laskut voi onneksi(!!) myös maksaa internetissä(jos se toimii), mutta monikaan ei ole vielä omaksunut uutta systeemiä omakseen. Näin ollen maksuautomaateille kertyy jonoja.

Eipä ne jonot jonottamalla lopu.

Pääsykokeet

Hyvät lukijat, taas koittaa SE aika vuodesta täällä Chilessä. Lapset ja heidän vanhempansa ahdistetaan kuin nurkkaan vailla ulospääsyä. Nyt koetellaan paineensietokykyä. Pääsykokeet. Lapsille, alkaen neljästä vuodesta ylöspäin.

Mitä tämä todellisuudessa siis tarkoittaa? Antakaapa, kun selitän. Ensinnäkin, “koulu” aloitetaan 3-5-vuotiaana (varsinainen oppivelvollisuus alkaa tosin vasta 6-vuotiaana, mutta siihen on syytä valmistautua etukäteen). Aluksi harjoitellaan sitä, että lapsi jaksaa istua paikoillaan kolme tuntia päivässä. Alle 6-vuotiaiden koulupäivä kestää yleensä neljä tuntia, josta “ulkoiluun” varataan vain 15-20 minuuttia! Lapsiryhmän koko on tavallisesti 30-40 lasta, kalliimmissa kouluissa lapsimäärä hieman pienenpi.

Täällä ei katsota mikä on lähin koulu. Koulu valitaan yleensä vanhempien toiveiden perusteella. Calamasta olen tähän päivään mennessä löytänyt kaksi mukiin menevää koulua ja yhden välttävän. Eli kolme koulua, johon lapseni voisin laittaa. Yksi olisi vielä, mutta kun koulumaksu on yli 400 euroa kuussa ja meillä lapsia on neljä ja töissäkäyviä perheessä tällä hetkellä yksi, niin sen voi unohtaa laskuista. Vanhemmilla on sitten tietysti kovat paineet siitä, että saako lapsensa haluamaansa kouluun.

Kovasta kilpailusta johtuen lapsille järjestetään pääsykokeet. Lapsiparka laitetaan keskelle tuntemattomia ihmisiä, suureen täynnä olevaan luokkahuoneeseen. Siinä sitten mitataan miten hyvin lapsi osaa leikata, liimata, värittää ja laskea. Yritäpä nyt siinä, pieni 4-vuotias. Parhaat valitaan.

Minusta tämä touhotus vain on niin kummallista... Eikö sinne kouluun mennäkään nimenomaan niitä asioita oppimaan..?

Entä jos kaikista kouluista tulee hylätyn paperit? Niinkin voi käydä. Joistakin huonoimmista kouluista voi jäädä armopaikkoja, jonne voi sitten lapsukaisensa laittaa. Tai sitten kalliimmissä kouluissa ei koko kurssi välttämättä täyty, koska kaikilla ei todellakaan ole varaa huimiin kuukausimaksuihin. Ja ajatelkaapa sitäkin käytäntöä, että jos lapsi jää luokalle, niin voi joutua pois koko kyseenomaisesta koulusta. Niin outoa. Juuri silloin, jos on vaikeaa, tarvitsee tuttua ympäristöä sen sijaan, että heitetään keskelle tuntematonta..

Niin, että kai sitä nyt pitää ryhtyä treenaamaan noita kullanmuruja... Muutama kuukausi on vielä aikaa. Vuosi sitten kyllä stressihormonit nousivat aika kovasti tällä mammalla. Tänä vuonna otetaan rennommin. Ainakin yritetään.

Nyt ovat veitikkani (2 vanhinta) käyneet pienessä “päiväkodissa” koulua. 5-vuotiaalla koulupukuun kuuluuvat harmaat suorat kouluhousut ja mustat koulukengät. Eläpä siinä sitten täysipainoista lapsuutta...

Lasanan linnoitukset "Pukara de Lasana"

Lasana sijaitsee vain reilun 30 km päässä kotikaupungistamme Calamasta ja on ilmainen kohde. Lasanasta löytyy upeiden ja jylhien maisemien lisäksi atacamalaisten linnoitusten ja asumusten raunioita. Rotkon pohjalla kulkee Loa-joki, jonka varsilla yhä tänäkin päivänä alkuperäisasukkaiden jälkeläiset viljelevät kasviksia ja kasvattavat eläimiä. Joen törmällä voi kohdata hevosia, lampaita ja laamoja laiduntamassa.

Etsimme mielellämme kohteita, jotka eivät ole turistirysiä. Tästäkin tuli meille omannäköinen seikkailu. Joen toisella puolella oli upeita kallionkoloja ja vettä näytti pulppuavan maan alta, joten ei kun tutkimaan! Ylitimme kapean Loa-joen (Chilen pisin joki), joka osoittautuikin varsin vaikeaksi tehtäväksi. Joki oli monin paikoin erittäin syvä ja lähimaasto upottavaa. Aikamme etsittyämme yksi sopiva kapeikko löytyikin ja onnistuimme tehtävässämme.

  

Näin pääsee tutustumaan kunnolla maastoon, nauttimaan yhdessä olosta sekä herkullisista eväistä (siltakin olisi ollut tarjolla kauempana, mutta sieltä ei olisi päässyt meitä kiinnostaneen lähteen luokse). Maasto oli sen verran louhikkoinen, että vain isäntä kävi sitten tarkistamassa sen vesilähteen.

Vanhojen asumusten raunioita löytyy lähistöltä molemmin puolin jokea. Lähimmät rauniot ovat aivan Chiu Chiun pieni kupeessa. Chiu Chiu on pieni ja viehättävä kylä. Viikonloppuisin Chiu Chiussa voi syödä ravintolassa, ostaa paikallisia käsitöitä sekä matkamuistoja ja kauppojakin löytyy. Viikolla ravintolat ovat kiinni, mutta kyllä aina joku pieni elintarvikekauppa on auki. Siitä lisää toisella kerralla.
                               

          

Lapsilla oli hauskaa, kun pääsivät tutkimaan koloja ja kammiota aarteita estsien.

 

Tässä kohdassa joki on aivan kasvillisuuden peitossa ja maasto upottavaa.