Machuga osa 2

Hei!

Blogini alkutaipaleella kerroin seikkailustamme Machugassa (lue tästä) . Tämä tapahtui talvella. Nyt kesällä palasimme sinne uudestaan, kokemus oli mitä mahtavin ja aivan erilainen viime kertaan verrattuna. Kesäretkemme ovat suuntautuneet enimmäkseen rantakaupunkeihin (niistä lisää myöhemmin), joten vaihteen vuoksi päätimme tehdä jotain erilaista.

Machuga

Machuga on aivan pieni kylä, jossa sijaitsee vain pari kymmentä taloa sekä pieni ja piskuinen kirkko. Talvella ei näkynyt ainuttakaan kyläläistä, nyt muutama. He elättävät itsensä laamojen paimentamisella. Laamoista saadaan villaa ja myös lihaa. Talvella kylä oli hyytävän kylmä, nyt kesällä tarkeni jopa lyhythihaisessa. Heti, kun aurinko alkoi painumaan, lämpötila muuttui välittömästi koleaksi kylmän tuulen vuoksi.

 Tässäkin kylässä liehuu komeasti Chilen lippu. Olen huomannut, että chileläiset liputtavat mielellään. Karavaanarit ja telttailijatkin usein laittavat väliaikaisen asumuksensa koristeeksi lipun liehumaan.

Kirkko on rakennettu korkealle rinteeseen

Kylä sijaitsee 4000m meren pinnan yläpuolella. Tämä tarkoittaa, että happea on vähemmän. Sen huomasikin heti, koska päätä särki ja tavallinen kävelyvauhtikin sai nopeasti uupumaan. Kiipesimme joillekin kukkuloille, mutta se oli kovin raskasta puuhaa. Olisi pitänyt olla energiapitoisemmat eväät mukana (meillä oli tuoreita ja kuivattuja hedelmiä, välipalapatukoita ja keksejä). Minun alkoi tehdä mieli suklaata, toisten juustovoileipiä ja kaakaota.

Kuopuskin tutustumassa vuorikiipeilyyn.

Vehreää ja kaunista. Suurin osa kasveista -pehmeältä näyttävä ruohokin- on kuitenkin kovaa ja piikikästä. Kuin nuppineulan terään sormensa pistäisi!

Eläinsafarilla

 

Satuimme olemaan juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Luonto antoi nimittäin parastaan. Näimme paljon Chilen luonnon tyypillisiä eläimiä. Machugassa on pieni suolainen järvi ja suo, jotka talvella olivat osittain jäässä. Nyt järvellä näkyi monta lintulajia, upein oli mielestäni vaaleanpunainen flamingo.

  

Satuimmepa näkemään myös suuren strutsin sukulaisen, ñandun.

Useampia vikunjalaumojakin (vicuña esp.) osui reitillemme , mutta ovat kovin säikkyjä otuksia, eivätkä päästä ihmisiä lähelleen.

Laamoja ja alpakoita oli laiduntamassa siellä täällä, sekä omistettuina että luonnonvaraisina. Talvella näimme myös villiaaseja.

Chinchillakin vilahti hetken kalliolla (suuri oravaa muistuttava aavikkorotta), mutta siitä emme ehtineet saada kuvaa.

Lopussa kiitos seisoo

Retki oli hauska, joskin väsyttävä. Liikuntasuositukset varmaan täyttyivät, lapsilla oli kovasti ihmeteltävää, nähtävää ja tutkittavaa. Jännittävä päivä, korkeus ja auringon porotus tekivät tehtävänsä niin hyvin, että paluumatkalla saimme puolisoni kanssa nauttia täydellisestä rauhasta, koska kaikki lapset nukahtivat heti kotimatkan alkumetreillä!!! Sellaiset hetket ovatkin antoisia parisuhteelle, koska muuten talo on täynnä hulinaa päivästä toiseen. Arki ja puolison pitkät työpäivät uuvuttavat sen verran, että kun lapset ovat jo sängyssä, ruoan muruset harjattu lattialta ja pyykit ripustettu narulle, niin ei itse enää ajattele muuta kuin tyynyä ja peittoa.

Tulivuori taaempana.

Luonnon hehkua, kun valo ja muodot leikkivät, kunnes viimein aurinko painuu horisontin taa.

Kotimatka sujui sitten rattoisasti molemmille tuttuja lauluja laulaen ja auringonlaskuun saakka upeita maisemia ihaillen. Luksusta!

P.s. Jotain kummallista tein, että muut kuvat eivät ilmeisesti näy vanhoissa julkaisuissani. Kello on jo niin paljon, että en voi nyt enää selvittää mistä on kyse. Pahoitteluni, toivottavasti saan asian pian järjestykseen.