maanantai 10. maaliskuuta 2014

Paremman tulevaisuuden puolesta


Luís myymälänsä edustalla.
                       
Tuoreen leivän tuoksu tulvahtaa pienestä myymälästä. Valkean liinan alta löytyy juuri saapunut vielä lämmin leipäkuorma. Sitä myy chileläinen Luís, 50. Leivän lisäksi hän myy paljon muutakin pikkuisessa liikkeessään, mausteista nuppineuloihin, mutta tuore leipä on yksi asiakkaiden suosikkituotteista.
-Kesällä erityisesti myös jäätelö käy kaupaksi. Suurin menekki on kuitenkin tupakalla ja virvoitusjuomilla, kertoo Luís. 
Jo liikkeen nimi "Minimarket la emergencia" (Hätätapaus) kertoo, että äkilliseen kotitaloustavaran puutteeseen täältä löytyy helpotus. 
Teitittelen haastateltavaani, koska hän on minua vanhempi, ja se kuuluu Chilen kohteliaisuussääntöihin.
Luís takanaan hyllyt, joilta voi löytyä melkein mitä vain.
Leipäkuorma saapui.

Avoinna oleva ovi houkuttelee asiakkaan poikkeamaan.

Samassa kauppiaalle tutut naapuriston lapset käyvät ostamassa jäätelöä, ja ulos kadulle pysäköi kolhuinen lava-auto. Joukko miehiä pysähtyy työpäivän lomassa tauolle nauttimaan virvoitusjuomaa. Kun pullot on tyhjennetty, työpäivä saa jatkua ja lava-auto kaasuttaa pois. 

Levähdystauko työmiehillä.

Virvoitusjuoma maistuu päivän kuumimmalla hetkellä.

Luís kirjaa ylös tilauksen tarpeessa olevat jäätelöt.


Katu hehkuu kuumuuttaan armottomasti paahtavan auringon alla, mutta tuuli vilvoittaa sopivasti. Myymällässäkään ei ole liian kuuma, mutta asiakkaiden mentyä kauppias käy hieman virkistymässä ulkona.
 
Olemme Atacaman autiomaassa Calaman kaivoskaupungissa Chilessä. Luís on paljasjalkainen calamalainen, mutta yhä useampi asukas tulee muaalta. Viime vuosien aikana kaupunki on kasvanut räjähdysmäisesti. Kaivostoiminta on laajentunut ja sitä myötä alan osaajia on asettunut eri puolilta maailmaa Calamaan, osa projektin mukana vain käymään, toiset jopa jäädäkseen. Köyhemmistä naapurimaista kuten Boliviasta, Perusta ja Kolumbiasta virtaa paljon siirtolaisia. Kasvava kaupunki uusine palveluineen tarjoaa työtä, ja palkkataso on huomattavasti parempi kuin siirtolaisten kotimaissa. Niinpä pieni vajaan 140 000 asukkaan Calama on melkoinen kulttuurien sulatusuuni.

Kauppiaan tie on ollut enemmät tai vähemmän kivinen. Usein Chilessä vain varakkaiden perheiden lapsilla on mahdollisuus jatko-opintoihin. Luísilla ei sitä koskaan ollut, vaikka hän olisi niin halunnutkin. Peruskoulun jälkeen alkoivat heti työn täyteiset vuodet. Ensimmäinen työpaikka oli huoltoasemalla. Tunnollisena työntekijänä hän pääsi esimiehensä suosioon ja sai tutustua johtotehtäviin, joista hän huomasi pitävänsä. Elämä vei eteenpäin ja uusi työsarka löytyi pienessä kaivosalan yrityksessä. Päättäväinen Luís pääsi yrityksessä johtotehtäviin, mutta lopulta yritys meni konkurssiin. Sitten olikin aloitettava puhtaalta pöydältä.

Aika kului ja Luís teki töitä milloin missäkin siivoamisesta autojen huoltoon sen mukaan, kun niitä oli tarjolla. Nuori mies tutustui siihen aikaan kauniiseen Jacquelineen ja seurustelu alkoi. Avioliitto solmittiin vuonna 1991. Luísin appi huomasi vävynsä pätkätyöputken. Niinpä appi tarjosi oman myymälänsä vuokrattavaksi vävylleen, koska oli itse muuttamassa muualle. Siitä on nyt kulunut 15 vuotta, ja Luís on tyytyväinen kauppias, vaikka työviikko onkin pitkä. Kauppa on auki joka päivä ja työtunteja kertyy viikossa yli sata. Moni chileläinen joutuu kamppailemaan saadakseen hyvän elintason.
-Tärkeintä on, että toimeentulot ovat riittäneet ja tulevat riittämään kaikkien tyttäriemme opiskeluihin, Luís iloitsee.
Toki hän toivoisi voivansa viettää enemmän aikaa perhensä kanssa. Tyttärien tulevaisuus on onneksi valoisa opiskelujen osalta, eikä heitä odota isänsä kaltainen kohtuuton työmäärä. Kauppias kokee itsensä vielä nuoreksi ja hänellä poikii idea myös omasta yrityksestä, jossa hän ei enää joutuisi tekemään niin paljon työtunteja.

Avioliitto ei edennyt aivan perinteisen kaavan mukaan. Avioiduttuaan pari erosi muutaman vuoden kuluttua. Siitä seurasi vuoden kestänyt virallinen avioero. Luís ja Jaqueline löysivät toisensa jälleen ja pari on edelleen onnellisesti yhdessä. Avioliitto on poikinut kolme tytärtä sekä jo kaksi lapsenlasta.
-Olen nykyään työn puolesta niin paljon poissa, ettei sitä ehdi riidelläkään, toteaa mies pilke silmäkulmassa.
Usein vaimo tulee lounasaikaan auttamaan aviomiestään myymälään, jotta tämä voisi ruokailla. Luis on kuitenkin tottunut olla syömättä työpäivän aikana. Sen sijaan on mukavaa saada viettää yhteinen hetki oman puolisonsa kanssa myös viikolla - olkoonkin sitten työn merkeissä - koska vapaa-aikaa ei juurikaan ole.
Yhteistä aikaa voi viettää näinkin.

Vaimon mukana kulkee usein 5-vuotias Lauryn, heidän ensimmäinen lapsenlapsensa, jota käytännön syistä Jaqueline hoitaa. Tyttö syntyi, kun vanhimman tyttären opiskelut olivat vielä kesken. Jaquelinen vastuulla on perheen arjen pyörittäminen. Siinä sivussa hän hoitaa kodin yhteydessä pientä askarteluliikettä omalla aikataulullaan. Koko perhe asuu saman katon alla, jo aikuinen tytärkin lapsineen. Näin on Etelä-Amerikassa tapana. Usein vasta avioiduttuaan lapset muuttavat lapsuudenkodistaan, jos silloinkaan.
-Mahdumme aivan hyvin, koska talomme on suuri, sanoo Luís.
Jaqueline ottaa vastaan puhelun Luísin palvellessa asiakkaita.

Työ on toki välillä uuvuttavaa, koska Luís ei sen ohella mitään muuta ehdi tekemään. Vakiintunut asiakaskunta on kuitenkin työn suola. Kohtaamiset vuosien takaa tutuksi käyneiden henkilöiden kanssa auttaa jaksamaan. Ystävälliselle myyjälle monet kertovat niin huolistaan kuin iloistaankin. Se antaa suuren merkityksen Luísin arkeen. Samalla hän on saanut katsoa aivan vierestä, miten naapurien silloin niin pienet lapset ovat jo nuoria aikuisia. Luís tietää jo etukäteen ensimmäisen asiakkaansa aamulla, kun eräs lähitalon iäkkäämpi herra tulee aikaisin aamulla ostamaan leipää. Myöhemmin aamupäivällä tulee tuttu rouva ostamaan yrttejä ja muita lounastarpeita.
-Ja jos joku vakioasiakas ei tule usampaan päivään, alan jo huolestua, kertoo asiakkaistaan huolehtiva Luís.
Työpäivään mahtuu muutama hiljaisempikin hetki, jolloin ehtii katsoa vaikka hieman televisiota.

Asiakkaita Luísilla riittää nyt. Myynti ei kuitenkaan ole ollut tasapaksua eikä aina edes voiton puolella. Viitisen vuotta taaksepäin Calamassa avattiin ensimmäinen kauppakeskus kaupunkiin. Luisin myymälä jäi uutuudenviehätyksen varjoon. Silloin myynnit romahtivat lähes puoleksi vuodeksi, mutta vain noustakseen taas jälleen. Kaupan sijainti on hyvä, koska lähistöllä on paljon omakotitaloja, muutama viidenkymmenen asunnon taloyhtiö ja hotelli. Kilpailuakin on, mutta Luísin myymälän pitkät aukioloajat ovat edukseen ja muissa kaupoissa ei myydä oman tyttären valmistamia leivoksia.
Asiakkaita riittää.

Sunnuntaisin vihdoin koittaa koko perheen odottama viikon h-hetki, kun Luís sulkee putiikkinsa kolmeksi tunniksi. Kotona nautitaan tällöin iloinen perhelounas, jossa vaihdetaan koko viikon kuulumiset ja suunnitellaan tulevaa. Perhe on tottunut Luísin työaikatauluun ja ovat kiitollisia sunnuntain yhteisestä hetkestä. Joka helmikuu sulkee hän niin ikään kauppansa, mutta jopa kahdeksi viikoksi. Silloin on loma. Irtiotto työstä kerran vuodessa ja kesäloma perheen kesken on ansaitusti paikallaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti